Tuhannet pahoittelut pitkästä hiljaisuudesta. Pääasiassa kirjoittamattomuutemme johtuu siitä, että mitään suurenmoisen erikoista ei ole tapahtunut. Olemme käyneet töissä, yrittäneet tehdä yliopiston harjoitus- ja oppimispäiväkirjaa sekä viettäneet iltoja kavereiden kanssa. Kun oleskeluaikamme Canberrassa vähenee, olemme saaneet koko joukon kutsuja erinäisiin päivällisiin ja illanviettoihin. On mukavaa huomata, miten paljon uusia kavereita täältä on saanut! Itse olen melko varma, että tulen vielä joku päivä moikkaamaan kaikkia näitä ihania ihmisiä, jotka jäävät Australiaan.

Olen havainnut muistuttavani omaa äitiäni pelottavan paljon. Ulla, Antti ja muutama kaverimme Australiasta kutsuvat kaikki lempinimellä äiti. En ole hakenut rooliani, vaan se on tullut huomaamatta. Olen mm. tiskannut tiskit useaan otteeseen, vaikka se olisi ollut jonkun muun vuoro, koska en ole kestänyt tiskivuorta keittiössä. Olen ilahduttanut ”lapsiani” yllätys-pannukakulla muutamankin kerran. Pullaa olen leiponut kahdesti ja munkkitaikinan olen tehnyt yhdesti (tosin Ullan rooli oli paistaa ja sokeroida munkit). Olen ainoa ihminen asunnossamme, joka ei jätä tavaroitaan random-paikkoihin (kuten nuudelipaketteja sohvalle, kenkiä olohuoneeseen, astioita kaikkialle muualle paitsi keittiöön ja tyhjiä kauppapusseja lojumaan jokaiseen nurkkaan, joita talosta mahdollisesti löytyy). Olen rauhoitellut Ullaa ja Anttia, kun he olivat vaarallisen innoissaan myrkkyhämähäkistä, joka hiippaili eteisemme seinustalla. Olen pelastanut Ullan hämähäkiltä, joka kiipeili suihkuverhossa, ja joka suuresti pelotti häntä. Huolestun, jos en saa kiinni ystäviäni muutamaan tuntiin enkä tiedä missä he ovat. Totta puhuakseni, pidän roolistani yllättävän paljon. :)

Olemme suunnitelleet sitä, miten reissaamme harjoittelun jälkeen ja päätyneet seuraavanlaiseen järjestelyyn; minä ja Ulla kierrämme ensin Uutta-Seelantia yhdessä, sitten minä palaan yksin vähäksi aikaa Australiaan, kunnes lennän takaisin Suomeen. Antti kiertää Uuden-Seelannin kahden suomalaisen kaverinsa kanssa, jotka ovat tällä hetkellä maailmanympärimatkalla, ja sattuvat samaan aikaan Uuteen-Seelantiin Antin kanssa. Kun minä lähden, Ulla tapaa jälleen Antin ja he jatkavat seikkailuaan ensin Uudessa-Seelannissa ja sen jälkeen Australiassa – kuka tietää miten kauan! Kunnianhimoinen suunnitelma on kuulemma ”jouluksi kotiin, jos rahat riittävät”. Minä olen vähemmän kunnianhimoinen ja palaan Suomeen jo kesäkuun alkupuolella. :)Olen vannottanut heitä lähettämään minulle kortin kaikista hienoista paikoista, joihin he menevät sillä aikaa, kun minä pakerran töitä Vilppulan apteekissa ja myöhemmin yliopiston penkillä.

Ennen harjoittelun loppua päätimme tehdä Ullan kanssa lyhyen reissun Ulurulle (Ayers rock) ja Kata Tjutalle (Olgas), sillä saimme Quantasilta erikoistarjouslennot puoleen hintaan. Lennot menivät suoraan keskelle ei-mitään. Jo lentokoneesta saattoi nähdä Ulurun kohoavan aavikosta epätodellisen näköisenä. Näky on todellakin vaikuttava – punainen hiekka täyttää lattean tasangon, joka on tasaisempaa kuin Pohjanmaa (ja se, jos joku, on litteää se). Keskeltä tätä loputonta tasankoa nousee jättimäinen kivi.

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme Uluruun. Otimme aamupäivällä hostellilta bussin, joka kuljetti meidät kiven juurelle. Teimme Base walkin, joka kesti noin 2,5 tuntia ja oli 9,4km pitkä. Päivä oli kuuma ja meitä kiersi jatkuvasti valtava määrä pieniä, erittäin inhottavia mutta täysin vaarattomia kärpäsiä. Niitä oli joka puolella! En ole koskaan edes kuvitellut, että missään voisi olla niin paljon kärpäsiä. Kivi oli paljon hienompi kuin luulin. Sen seinämissä oli mystisiä aukkoja, joista minulla ei ole aavistustakaan, miten ne ovat syntyneet. Yhdessä Ulurun seinistä oli aborginaalien kalliomaalauksia. Kaikista Ulurun osista ei saanut ottaa kuvia, sillä nämä alueen olivat aborginaaleille pyhiä. Heidän uskonsa mukaan myös Ulurun päälle kiipeäminen on kiellettyä. Jotkut turistit kiipesivät sinne, mutta minä ja Ulla emme halunneet loukata aborginaalien perinteitä. Kävelyn jälkeen bussi haki meidät takaisin hostellille. Matkalla pysähdyimme katsomaan auringonlaskun, jolloin aurinko värjää Ulurun ensin keltaisen punaiseksi, sitten punaisuus tummuu, muuttuu violetin vivahteiseksi ja lopulta sinertäväksi. Näky oli kerrassaan hieno!

Toisena päivänä päätimme käydä katsomassa auringonnousun Kata Tjutalla, joka on kivimuodostuma 50km päässä Ulurusta. Heräsimme klo 5 aamulla ja bussi haki meidät klo 6.15. Ajoimme näköalapaikalle, jossa odotimme auringonnousua. Se oli kaunis. Maisema oli niin tasainen, että aurinko kirjaimellisesti hivuttautui horisontin takaa ylöspäin ja lopulta värjäsi Kata Tjutan huiput punaisiksi. Aamu oli kylmä, mutta näky oli hieno. Tämän jälkeen bussi ajoi meidät Kata Tjutan luo ja lähdimme tekemään Valley of the Winds walkia. Se oli noin 7,4km pitkä. Reitti kulki alhaalle laaksoon. Täällä oli paljon enemmän kasvillisuutta kuin Ulurun luona. Oli todella hyvä ajatus tehdä tämä kävely aamulla, sillä aamupäivään mennessä oli jo niin kuuma, että kävely olisi ollut tuskallista. Tässä osassa Australiaa lämpötilanvaihtelut ovat kerta kaikkiaan huikeita – aamu oli jäätävän kylmä, mutta keskipäivä läkähdyttävän kuuma. Tutustuimme reissun aikana myös Visitor Centeriin, jossa kerrottiin alueen kasvillisuudesta ja eläimistöstä sekä Ulurun ja Kata Tjutan synnystä.