Annikan oma seikkailu

Kuten moni lukija varmaan tietää, minun on tarkoitus tulla Australiasta pois kesäkuun alkupuolella, kun taas Ulla ja Antti jatkavat matkustamista niin kauan kuin heillä riittää rahaa (todennäköisesti lähes vuoden loppuun saakka). Siksipä minä haluan nähdä NYT enemmän kuin he, koska he aikovat kiertää Australiaa ja Uutta-Seelantia järjestelmällisesti ajan kanssa myöhemmin. Tämän vuoksi tein työaikajärjestelyjä pomoni kanssa siten, että pystyin saamaan viikon yhtämittaisen pääsiäisloman (pääsiäinen on muutenkin hiljaista aikaa yliopiston apteekilla, koska koko yliopisto on viettämässä kahden viikon lomaa). Halusin käydä Whitsunday saarilla. Tämä blogiteksti kertoo minun ikiomasta seikkailustani! :)

Oli maanantai 5.4. Siinä missä Ulla ja Antti olivat heränneet ennen kakadun rääkymistä, minä vetelin hirsiä ja heräsin vasta säädylliseen aikaan aamusta. Hyppäsin junaan, joka kuskasi minut keskipäivään mennessä Sydneyyn. Vietin päiväni Darling Harbourin ympäristössä. Vierailin Sydney Wild lifessa, jossa oli eläimiä ötöiköistä käärmeiden kautta yöotuksiin, kenguruihin ja koaloihin. Sen jälkeen kävin Sydney Aquariumissa, jossa yritin turhaan (kolmeen otteeseen) käydä tiirailemassa vesinokkaeläintä – luonnon ehkä yhtä eriskummallisinta tuotosta, jota sivu mennen sanoen aborginaalit pitävät hyvinkin pyhänä luomuksena. Sen sijaan näin paljon kaloja, haita, koralleja, rapuja, mustekaloja, merihevosia, valtavan krokotiilin ja alligaattorin sekä vesieläimen, jonka nimeä en muista, mutta jota merimiehet aikoinaan erehtyivät luulemaan merenneidoksi.

Yöni vietin Sydneyn YHA railway squarella. Oli vähän outo fiilis olla siellä yksin, kun aina oli tottunut siihen, että Ulla ja Antti pyörivät messissä mukana. Tiistaiaamulla otin junan Sydneyn lentoasemalle. Lento päätyi kauniille (ja kalliille) Hamilton islandille, josta hyppäsin ensin lautan kyytiin, sitten hurautin bussilla kaupunkiin nimeltä Airlie beach. Yövyin YHA Airlie beachilla. Hostelli oli muuten mukava, mutta vihasin suihkua. Kahdeksaa tyttöä kohden oli tasan yksi kylpyhuone, jossa oli yksi huonopaineinen suihku, vessa ja hanasta tiputtava lavuaari. Ensimmäisenä päivänä suunnittelin viikon ohjelmaani ja tunsin oloni todella yksinäiseksi. En ollut ollenkaan varma, oliko hyvä suunnitelma lähteä reissuun yksin.

Keskiviikkona yritin käydä parillakin bushwalkilla läheisissä metsiköissä, mutta polut oli joko suljettu tai todella huonossa kunnossa. Airlie beachilla oli nimittäin ollut myrsky muutama viikko sitten, josta käsittääkseni uutisoitiin myös Suomen mediassa. Päädyin tekemään n. 6,5km rantakävelyn, joka kulki Airlie beachilta läheiseen kaupunkiin. Näin matkalla kauniita satamia ja sää oli upea. Lisäksi pyörin keskustassa sekä vietin perusrantaelämää makoillen rannalla kirjan ja jäätelön kanssa.

Torstaille olin varannut retken nimeltä Ocean Rafting (Northern). Minibussi haki minut klo9 hostellin pihasta ja kuljetti satamaan. Kulkupelinämme oli keltainen – käsittääkseni alun perin pelastustehtäviin suunniteltu – nopea, ison kumiveneen tapainen vene. Aluksi menimme Hook islandille, jossa snorklasimme. Meidän tuli pukea ns. ”stinger suit”, joka on musta, maailman muodikkain, ihomyötäinen puku, jonka tarkoituksena on suojata mm. myrkyllisten ja polttavien meduusojen pistoilta. Snorklasimme kahdessa eri paikassa Hook islandia ja näkymät olivat upeat! Tämä oli niin kutsuttua sisäriuttaa, kun taas kauempi riutta on Great barrier reefiä. (Sivumennen sanoen, Great barrier reef on yksi maailman seitsemästä luonnon ihmeestä ja kattaa uskomattoman laajan kirjon koralleja, kaloja ja muita meriotuksia kuten kilpikonnia tai merikurkkuja!) Näin valtavasti kaloja, joita en ole koskaan nähnyt edes kuvissa. Kalat olivat värikkäämpiä kuin uskoinkaan! Näin simpukoita, monivärisiä koralleja ja näin vaikka mitä, mistä en tiennyt mitä ne oikein olivat. Erityisesti sähkönsininen simpukan näköinen kolo korallissa, joka avautui ja sulkeutui epäsäännölliseen tahtiin, oli todella kiehtova.

Seuraavaksi jatkoimme Whiteheaven beachille, joka on yksi maailman ehdottomasti kauneimmista rannoista. Hiekka on kerta kaikkiaan käsittämättömän valkoista. Kirjaimellisesti haukoin henkeäni, kun pääsimme rannalle – tuntui kuin olisin astunut postikorttiin. Rannalla söimme lounaan, jonka jälkeen teimme lyhyen bushwalkin sademetsän läpi Hillsin lookoutille. Sieltä saattoi nähdä koko Whiteheaven beachin, kaikki hiekan piirtämät kuviot ja syvänsinisen veden. Turha edes yrittää kuvailla, kuinka hieno näkymä oli…
Rannalla näin kirkkaansinisiä minirapuja, joita oli varmaan satoja ja ne kipittivät kovaa vauhtia eteenpäin, kunnes yhtäkkiä kaivautuivat kaikki hiekan alle jättäen jälkeensä vain pienen kolon. Sinisiä rapuja…? Paluumatka oli vauhdikas, kun kuskimme kiihdytti paattimme täyteen vauhtiin, teki jyrkkiä äkkikäännöksiä ja pomputti venettä edellä kulkevan laivan aalloissa. Lisäksi tutustuin reissun aikana erääseen todella mukavaan australialaiseen perheeseen. Päivä oli huippu!

Perjantaina toteutui eräs unelmani, joka minulla on ollut noin 10 vuoden ajan: pääsin sukeltamaan Great barrier reefille eli suurelle valliriutalle. Heräsin aamulla klo 5.40 ja bussi lähti 7.10. Laiva, johon menin, oli suuri ja hieno. Määränpäämme oli iso ponttooni, joka oli rakennettu kellumaan Great barrier reefin ylle, mutta itse matkakin oli hieno kokemus. Sää oli taas aivan mahtava, ja vietinkin suurimman osan menomatkasta ottaen aurinkoa kannella. Tutustuin kahteen ranskalaiseen tyttöön (Julie ja Alice), joiden kanssa vietinkin melkein koko päivän laivalla.

Ponttoonilla oli kaikenlaista tekemistä. Kävimme Alicen kanssa snorklaamassa ennen kuin tuli meidän vuoromme päästä kokeilemaan laitesukellusta. Julie oli käynyt laitesukelluskurssin, joten hän pääsi yksin sukeltamaan, kun taas me aloittelijat olimme jatkuvassa valvonnassa. Meille puettiin sukelluspuku, maski, happisäiliö, räpylät ja kaikki asiaankuuluvat varusteet. Teimme pientä harjoittelua ensin veden alla hengittämisessä ennen kuin lähdimme itse riutalle. Oli kieltämättä outoa, kun veden alla pystyi olemaan koko ajan ilman, että tarvitsi nousta pintaan hengittämään. Koska emme olleet käyneet mitään kurssia, ammattisukeltaja piti meitä koko puolentunnin sukelluksen ajan kädestä, mutta se ei haitannut uskomattomien korallien ja kalojen näkemistä ollenkaan.

Sukelluksen jälkeen söimme herkullisesta buffetpöydästä. Sitten lähdimme 20 min venekierrokselle. Veneessä oli lasipohja, joten näimme sen läpi koralleja ja kaloja. Kaksi ihmistä kertoi faktoja kaikesta mitä näimme ja kaikki oli hyvin mielenkiintoista. Näimme mm. jättisimpukan, joka oli todellakin jättiläismäinen. Päivä kului nopeasti auringontoton, jutustelun, snorklaamisen, syömisen ja miehistön järjestämän ohjelman kanssa. Tämä päivä oli kenties yksi elämäni parhaista päivistä tähän mennessä. Illalla kävin nightclubilla katsomassa Airlie beachin yöelämää ja pyörähtelemässä tanssilattialla.

Lauantaina en tehnyt mitään erikoista, paitsi että varasin SKYDIVEn eli laskuvarjohypyn sunnuntaiaamulle! Nukuin yöni huonosti, koska jännitin hyppyä. Aamulla minut haettiin hostellin pihasta ja kuljetettiin pienelle lentokentälle. Sitten virkailija kysyi, mistä korkeudesta halusin hypätä. Olin suunnitellut 10,000ft ja ajattelin, etten viitsi ottaa DVD:tä hypystäni, koska se on niin kallis. Siinä istuessa ja odottaessa muutin kuitenkin mieleni, kun näin DVD:itä edellisten hyppääjien suorituksista. Päätin repäistä. Otin korkeimman mahdollisen hypyn (14,000ft eli noin 4,5km korkeudesta) ja DVD:n ja kuvat, koska ajattelin, että jos tämän tekee kerran elämässään, paras tehdä se kunnolla.

Ennen lentoon lähtöä meille puettiin tarpeelliset varusteet ja näytettiin hyppytekniikkaa. Teimme hypyn tandemina, eli ammattilaskuvarjohyppääjään kiinnitettynä. Hän hoiti kaiken muun ja me saimme rauhassa panikoida. Samassa koneessa oli lisäkseni kaksi australialaista (tyttö ja poika). He hyppäsivät 12,000ft korkeudesta. Kaikkein kamalinta oli katsoa, kun he hyppäsivät tyhjyyteen ja minä itse jäin koneeseen. Suuni kirjaimellisesti rävähti ammolleen, kun näin heidän lähtönsä. Me jatkoimme vielä 14,000ft korkeuteen. Pistin pääni ulos koneesta ja tunsin järjettömän kovan tuulen. Siinä minä istua nökötin melkein 4,5km korkeudessa enkä onneksi tajunnut, että olin niin korkealla. Ja sitten! Melkein yhden minuutin vapaapudotus ilman laskuvarjoa – AWESOME!!! Se oli niin hienoa!! Yhtäkkiä tunsin kauhean nykäyksen kun laskuvarjo räjähti auki. Siinä sitten katselin maisemia ja sain itse ohjata varjoa. Vasta matalammalla tajusin, kuinka korkealla oikeastaan olimme, kun näin rekka-auton herneen kokoisena. Laskeutuminen oli helppoa; minun piti vain laittaa jalkani oikeaan asentoon ja hyppääjä hoiti alastulon puolestani.

Hypyn jälkeen saimme DVD:n ja kävimme juomassa jäämurskakokikset rannalla kahden muun hyppääjän kanssa. Ehdottomasti elämäni yksi parhaista kokemuksista. Sunnuntaina kävin myös puolen tunnin mittaisella didgeridoo-tunnilla, jossa opetettiin soittamaan aborginaalien perinteistä putkimaista soitinta. Se oli vaikeaa, mutta kokemus oli mukava.

Maanantaina lensin Canberraan. Viikko oli yksi elämäni parhaista ikinä. Tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja sain upeita kokemuksia.