Blue Mountains ja jotain ihan muutakin

Toissa viikonloppuna Antti oli käymässä Sydneyssa katselemassa örinähevibändin keikkaa, kun taas Ulla ja Annika pysyttelivat tutussa ja turvallisessa Canberrassa viettäen kulttuuriviikonloppua (Capital Hill, Parliament House ja National Museum eivät jäänetkään viimeisien päivien pikavisiiteiksi!).

1.-5.4.2010 Blue Mountains
Vihdoinkin kauan odotettu Blue Mountains:n reissu oli edessä! Blue Mountains sijaitsee noin 75 kilometrin päässä Sydneysta sisämaahan päin. Itse nimi on toisaalta hieman harhaanjohtava, mutta toisaalta hyvinkin kuvaava. Alue ei ole vuoristoa vaan ylänköä, joka on ajan kuluessa rapautunut. Sinisyys puolestaan johtaa juurensa eukalyptuspuihin ja niistä haihtuvaan öljyyn, mikä saa alueen huokumaan sinisyyttä. Onneksi alueella on sentään muutakin kuin eukalyptyspuita. Näkökentässä vilisee jylhiä kallioita, henkeäsalpaavia maisemia, korkeita jyrkänteitä, erilaisia kasveja ja lintuja, vesiputouksia, sademetsää seka Homo Sapiens -sukuun kuuluvia turisteja.

Päivä 1
Bussimme kohti Sydneyta liukui pois Jolimont Bay:sta (bussiasema Canberrassa) viileähkönä aprillipäivän aamuna kello 7:00. Sydneyssa vaihdoimme matkustusvälineen junaan, jolla pääsimme kätevästi Katoomban keskustaan saakka, jossa olimme iltapäivällä. Majoituimme keskustassa sijaitsevaan backpacker-hostelliin, joka olikin vallan mainio maja. Majoittumisen jälkeen suuntasimme Echo Pointiin katsomaan maan kuulua kivikasaa, Three Sisters:iä. Aiemmin nähtyjen valokuvien perusteella kivimuodostelman olisi uskonut olevan hieman suurempi ja näköalatasanteelta katsoen hiemna korkeammalla. Itse näköala oli sanoinkuvaamaton. Turistikuvien jälkeen kävelimme Prince Henry Cliff Walk:n ja kävimme katsomassa ensimmäisen pienoisen vesiputouksemme tällä reissulla. Pienen iltakävelymme jälkeen olikin mukava intoilla mahtavasta ympäristöstä ja tulevista päivistä.

Prince Henry Cliff Walk
Aika tasainen reitti mukavalla polulla. Matkan varrella muutamia näköalapaikkoja. Vain vähän portaita (:

Päivä 2
Aikainen herätys ja heti aamutuimaan liikkeelle! Menimme junalla Blackheathiin, jossa kävelimme reitin Govetts Leap:Sta Evans Lookout:lle. Koska Blue Mountainsilla on kätevä liikkua junalla, joka pysähtyy miltei kaikissa alueen kylissä jatkoimme tällä kulkuneuvolla Wentworth Falls:iin. Tarkotuksenamme oli tehdä yksi keskiviaikea kävelyreitti. Kuulimme kuitenkin vaikeamman reitin kohdasta, jonka varrella täytyi käyttää köyttä. Olimme miltei pakotettuja kokeilemaan sitä ja saimme Annikankin suostuteltua mukaan. Kävelyä kyllä riitti tälle päivälle. Saavuimme takaisin hostellille pimeän laskeutuessa kylään.

Govetts Leap/Evans Lookout
Scenic view! Govetts Leap:sta aukeni koko reissun hienoin näköala. Aikainen herätys oli ehdottamasti valttia, sillä saimme ihastella näkymää miltei yksin. Matka Evans Lookout:lle jatkui kallion jyrkänteen muotoja seurailevalla polulla, josta oli koko ajan hienoja näkymiä alhaalla avautuvaan laaksoon. Näimme pieniä, mutta korkeita vesiputouksia ja teimme tuttavuutta reissulla tutuksi tulleisiin porrasaskelmiin - niin ylä- kuin alamäessäkin. Evans Lookout oli ihan hieno, melko tavallinen näköalapaikka Blue Mountains:lla. Hieno paikka kuitenkin syödä eväät!

National Pass/Wentworth Pass/Valley of the Waters
National Pass alkoi jyrkillä, kapeilla ja pitkillä portailla, jotka menivät taas kerran kallion viertä. Laskeutuminen kannatti, sillä alhaalta oli mahtava näkymä vesiputoukselle. Matka jatkui suunnitelmien mukaan aina risteykseen asti, jossa oli päätettävä National ja Wentworth Pass:n väliltä. Koska jälkimmäinen oli "for experienced walkers only", tuntui se sopivan juuri meille paremmin kuin hyvin. (8 Portaat.... tai tikapuut olivat jyrkät ja jokaista askeltansa sai varoa. Kateita ei ollut, polulla oli kiviä ja ensimmäistä kertaa tunsi kävelevänsä oikeasti metsässä. Alhaalla odotti jo aiemmin mainitun vesiputouksen alemman tasanteen osa. Matka jatkui polkua pitkin. Maasto oli tasaisempaa, mutta ajoittain sai vaihtaa nelivedon päälle jyrkempiä kohtia ohittaessa maaston vaikeakulkuisuuden vuoksi. Valley of the Waters kuulostaa hienolta, mutta huomaamatta ohitimme sen. Jälkikäteen ajatellen alueella oli ehkä hieman enemmän kosteikkoja ja jokia kuin muualla. Lopuksi kapusimme portaita kyllästymiseen asti (tuntui, ettei ne oikeasti lopu koskaan ja portaita tuli vain lisää joka kulman takaa... hyvä painajaisunen juoni?).

Päivä 3
TOTAL FAILURE.
Innokkaat retkeilijät lähtivät kohti Lithgow:ta (fail nro 1). Paikassa kuitenkin oli hienoaja kävelyreittejä tiedossa! Vai miltä kuullostaa Lost City ja Glowworm Tunnel? Paikalle päästyämme saimme etsiskellä karttaa jonkin aikaa. Paikallisesta pub:n työntekijä osasi neuvoa, että kävelyreittimme olivat automatkan päässä (ei bussiliikennettä määränpäähän), kertomus kävellen olemisesta sai epäileviä katseita.Mietimme, lähteäkkö ajelemaan Zig Zag -railway vai mennäkkö paikalliselle Infopisteelle. Särmänä päätimme kuitenkin lähteä info-pisteelle (fail nro 2), joka sijaitsi jonkinlaisen kävelymatkan päässä (aussien kävelymatka-käsit eroaa omastamme huomattavasti) ja kaupungin toisella laidalla ajatellen retkeilymaastojemme sijaintia. Matkalla ostimme McFlurryt (fail nro 3), Lithgow:n McDonalds:n työntekijöillä oli selvästi oma resepti jäätelölle, sillä he koristelivat pehmiksen päällisen keksimuruilla... Mikä McFlurry se muka on?! Söimme jäätelöt ja jatkoimme edessämme häämöttävällä infopisteelle. Työntekijät kertoivat jo aiemmin kuulemamme asiat, mutta osasivat tarkentaa polkujen sijatsevan noin tunnin ajomatkan päässä (fail nro 4).

Kävelimme takaisin juna-asemalle, hyppäsimme seuraavaan junaan ja jäimme pois Zig Zag -railway:n pysäkillä. Koska olimme lukeneet jostakin junan lähtevän vain kolmesti päivässä maisemakierrokselle päätimme tehdä vain kävelyreitin, sillä ajat olivat jo menneet (fail nro 5). Käveltyämme hetken ylämäkeä ylöspäin edellisen päivän kapuamisesta voipuneiden jalkojemme iloksi näimme toki junan tulevan asemalle ja lähtevän... Zig Zag Walking Track edusti hieman toisenlaista Blue Mountains:n luontoa. Pääasiassa kasvillisuus oli niukkaa, puskat kitukasvuisia ja maa oli heinikkoista tai kallioista. Ylhäällä oli hieman eukalyptusmetsää. Puista pystyi huomaamaan alueella olleen tulipalon joitakin vuosi sitten. Maisemia ei juuri näkynyt reitin puoliväliä lukuunottamatta. Siitäkin näkyi lähinnä toisen puolen kukkulalla sijaitsevat ratakiskot, joilla liikkui välillä juna sekä laaksossa oleva rautatie. Junalaituri oli noin 3 metriä pitkä ja metrin leveä. Junan kuljettajalta vaadittiin pientä tarkkaavaisuutta, jotta juna pysähtyi oikeaan paikkaan!

Illalla kävimme syömässä pitsaa, jota saimme jonottaa varmaan tunnin. Pitsa oli onneksi hyvää (paitsi Antin sekasikiömättöpitsa). Ulkona ripeksi vettä poistuessamme ravintolasta. Päivästä viisastuneena suunnittelimme ennakkoon viimeisen päivän ohjelmaa: Jellybean Pool. Kuinka hienoa olisikaan uida lammessa, johon laskee vesiputous! Paikka oli sopivasti Katoomba-Sydney-reitin varrella. Tarkistimme kohteen ja juna-aseman välimatkan: pari kilometriä suuntaansa, ok. Kuinka siistiä! Vaikka ilma olisikin hieman viileä ja kantamuksia olisi mukava, niin kyllä pienen kävelyn jaksaa tehdä palkinnon odottaessa lopussa. Hehkutellessamme päätimme googlettaa kuvia tästä maagisesta lammesta (WIN 1 - fail 5). Kuvista ei löytynyt vesiputousta. Suunnitelma hylättiin.

Zig Zag Walking Track
Lepposa kävely mäelle, aromaisessa maastossa. Ylhäällä hieman eukalyptusmetsää. Kannattaa ehkä mieluummin mennä tekemään junareissu. Polun voi yhdistää vaikka siihen.

Päivän opetus: Varmasti maailman hienoin kiiltomatoluola sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Lithgow:sta (kuvia ei ole uskallettu googlettaa).

Päivä 4
Edellisenä iltana saatiin vihdoinkin aikaseksi katsella retkia Jenolan Caves:lle. Koska edellinen päivä oli Total Failure -päivä, olisi tippukiviluolaretket ollut hyvä varata ennakkoon... Reippaina matkalaisina heräsimme ajoissa ja suuntasimme matkanjärjestäjän toimistolle (jonka päätoimiston sijainniksi paljastui paikkakunta parin kilmoterin päässä). Onneksi matkavarauksia pystyi tekemään Katoomban juna-aseman sivutoimipisteestä. Onnistuimme saamaan miltei viimeiset paikat!
Jenolan Caves sijaitsi miltei parin tunnin bussimatkan päässä. Bussikuski oli rento ja vitsikäs harmaahapsinen mies, jolla oli (toivottavasti) vankka kokemus bussien ajamisesta. Ainakin hän selvitti loppumatkan kapean ja jyrkästi alaspäin viettävän serpentiinitien kunnioitusta herättävällä tavalla vastaantulevien henkilöautojen kuljettajien tutistessa kauhusta. Bussikuskimme osasi käyttää kaasupoljinta, mutta onneksemme myös jarrupoljinta aina silloin tällöin. (Btw, What you've got if you cross a kangaroo and a sheep? -Woolen jumper (ahaha!).

Teimme luolakierroksen kahteen eri tippukiviluolaan. Toisessa oli maanalainen joki (josta näkyi aivan vähän yhdessä kohtaa, blah) ja toinen oli kuvauksen mukaan yksi maailman hienoimmista tippukiviluolista. Toinen luola olikin kyllä aivan mainio. Uskomatonta, millaisia muodostelmia luonto voikaan saada aikaan! Molemmissa oppaat kertoivat luolien synnystä, niiden löytämisestä ja kivimuodostelmien synnystä. Luolien odotti ehkä olevan hieman hienompia ja ryhmät olivat hieman liian suuria. Hieno kokemus joka tapauksessa!

Päivä 5
Aikainen lintu madon nappaa! Heräsimme tällä kertaa oikeasti AIKAISIN, herätyskello pärähti soimaan klo 04:30 am. Nopeasti aamupalaa ja Echo Pointill katsomaan auringon nousua! Aiemmin olimme katselleet kartasta, että paikka ei ehkä ole optimaalisin ja auringon nousu jäikin hieman puiden latvojen taakse. Oli kuitenkin hienoa nähdä taivaan kirkastumista,melko äkillistä valoisuuden tuloa ja punertavia kallioita. Suunnitelmissamme oli kävellä vielä muutamia reittejä viimeisenä päivävä. Annika ei riemastunut aikaisen aamuherätyksen ideasta ja nukkuikin pidempää ja lähti aamupäivästä Sydneyhin päin.

Kävelimme Giant Stairwayn yläosaan, joka lähti Three Sisters:n juurelta. Siihen näkyi mitä parhaiten juuri horisontin yläpuolella oleva aurinkokin! Giant Stairway oli kyltin mukaan "for strong walkers only". Meille siis! Portaita olikin mairittelevat 900... jo alaspäin käveleminenki alkoi hapottamaan jaloissa neljän päivän reippailun jälkeen. Jatkoimme Federal Pass:ia pitkin maailman jyrkimmälle rautatielle, joka oli aikasaisesta ajankohdastammejohtuen vielä suljettu. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti jo tässä vaiheessa lähteä hostellille päin, mutta koska kello oli vielä niin vähän, päätimme jatkaa matkaamme. Ruined Castle olisi ollut hieno kokemus, mutta se olisi vaatinut koko päivän aikaa.

Tästä alkoi reissun paras osuus! Landslide! Oikeastaan reittiä ei oltu kamalasti merkattu ja sai kyllä mennä nelivedolla kivien yli. Eräässä kohtaa vastaamme tuli valkoisella liidulla kiveen kirjoitettu teksti "Wrong way turn back!", joka oli kuvitettu pääkallolla. Siinä vaiheessa kyllä mietittiin, mitä tehdä... Eihän meillä ollut karttakaan mukana ja ei oltu katsottu, miten tuon reitin edes piti mennä... Syötiin eväät ja jatkettiin matkaa. Joku oli vaan narrannut. Landslide oli todella vaikeakulkuista maastoa, mutta sen jälkeen pääsimme sademetsän suojissa menevälle polulle. Maaston vaihtelevuus yllätti. Miltei koko ajan ympärillemme tuli erilaisia kasveja ja välillä suorastaan kivivyöryn näköistä metsikköä. Antti oppi vihdoin tunnistamaan eukalyptuspuun. Onnea.

Alamäkeä seuraa aina jossakin vaiheessa ylämäki ja Blue Mountains:n tyyliin PORTAITA. Hapottava nousu ylöspäin mukavalla temmolla, sykkeet pilvissä, maisemien katselua ja pääsy ylätasanteelle, joka osoittautui olemaan muutaman kilometrin päässä lähtöpaikastamme. Tässä vaiheessa jalat olivat niin väsyneet, ettemme jaksaneet enää tehdä yhtään enempää kävelemistä. Kello 11 olimme takaisin hostellilla ja ainakin 15 kilometriä kävelyä takana tälle päivää.

Mitäs muuta? Antti osti ukulelen, jonka sulosointuja onkin saanut nyt kuunnella. Ei siinä, hieno soitin ja mukavaa ajanviihdettä. Super Marion tunnari on yliveto ukulelella soitettuna!
Torstaina käytiin intialaisen ystävämme luona syömässä. Intialainen ruoka oli hyvin mausteista, mutta hyvää! Mausteet alkoivat poltella suuta vasta kun syömisen lopetti, mutta polttelu loppui tehokkaasti jugurtilla. Oman leimansa ruokailuhetkelle antoi pelkillä käsillä syöminen.Oli mukavaa pitkästä aikaa nähdä Vasua, jutella ja katsella kuvia Intiasta.

En jaksanut lukea tekstia enaa lapi ennen kuin kiireessa ja vihdoinkin sain sen lisattya tanne. Pahoittelut kirjoitusvirheista!

Ulla (ja taustamusiikista huolehtinut trubaduuri-Antti)