Good day!
Viikonloppuna olimme Sydneyssä. Ennen kuin kerron enemmän siitä, mainitsen pikakelauksella, mitä teimme sitä edellisenä viikonloppuna. Ohjelmassa oli Canberra-sightseeingiä. Lauantaina kävimme National Libraryssa, joka on Canberran suurin kirjasto. Se nyt ei mikään ihmeellinen ollut, mutta tulipa nähtyä. National Gallery ja Portrait gallery sen sijaan olivat mielenkiintoisempia paikkoja. National galleryssa oli eri tyylilajien taidetta aina impressionismista surrealismin kautta kubismiin, ja muslimien taiteen kautta hindujen taiteeseen. Portrait galleryssa oli erilaisia maalauksia, patsaita, valokuvia yms. kaikenlaisista enemmän tai vähemmän tärkeistä henkilöistä. Sunnuntaina pistäydyimme War memorialilla, jossa oli muistomerkki ja erittäin mielenkiintoinen sotamuseo. Emme ehtineet kiertää museota kokonaan, mutta onneksi emme asu kaukana siitä, joten voimme pistäytyä täydennyskierroksella milloin vain.
Sitten kuluneeseen viikonloppuun. Bussimme lähti klo 7.00 Canberrasta ja oli perillä Sydneyssä klo 10.30. Majoituimme YHA Sydney railwaystationiin. Paikka oli hauska. Hostelli oli rakennettu vanhalle rautatieasemalle. Päärakennus oli vanha lipunmyyntirakennus ja nukuimme vanhoissa junavaunuissa, jotka oli remontoitu hostellihuoneiksi. Jätimme laukut säilytykseen, nappasimme kartan ja Lonely Planetin matkaan sekä lähdimme näyttämään turisteilta.
Ensimmäiseksi suuntasimme Chinatowniin. Se oli täynnä kiinalaisia kauppoja ja joka kulmassa oli aasialaista ruokaa tarjoavia ravintoloita. Valitsimme ravintolan, jossa pohjaksi sai valita riisin tai nuudelit sekä lisukkeeksi kolme vapaavalintaista täytettä. Ullan valinta oli kenties kokeilevin; yksi hänen täytteistään oli friteerattua mustekalan lonkeroita. Se ei tosin maistunut yhtään miltään. Itse otin tylsästi tofua, kanaa ja kevätkääryleitä nuudelien kera.
Seuraavaksi lähdimme The Rocksiin, joka on Sydneyn vanhimpia kaupunginosia. Matkalla pistäydyimme Circular Quayllä, joka on turistien suosima satama-alue lähellä oopperataloa ja kasvitieteellisiä puutarhoja. Rocks oli tunnelmallinen kaupunginosa ja ulkona olevat markkinakojut täynnä kauniita esineitä ostettavaksi. Sorruin ostamaan pienen bumerangin. Kauppias suostui myymään sen minulle 4 dollaria halvemmalla, mikäli lupaisin todella heittää sitä, enkä vain ripustaa seinälle. Minulla on siis lupaus lunastettavana. :)
Antti oli kuullut, että Rocksissa on Sydneyn vanhin pubi, joten totta kai meidän oli nähtävä tämäkin ihme. En ole eläissäni ostanut olutta, mutta nyt ajattelin, että täytyy kyseisen paikan kunniaksi ostaa pienin mahdollinen olut, jonka voi saada. Puolikas tuoppi maksoi 4,20 AUD; se ei ollut erityisen hyvää, mutta ei erityisen pahaakaan. Paikka oli hyvin viihtyisä ja tunnelmallinen tummine puuseinineen. Pubin jälkeen kipusimme kukkulalle, jossa oli observatorio (jossa emme käyneet). Näkymä oli HUIKEA. Kukkulalta saattoi nähdä puoli Sydneytä. Me vain istuimme hiljaa puupenkillä ja tuijotimme maisemaa. Silloin todella tunsi elävänsä ja mieleni täyttyi kiitollisuudesta, että olin päässyt tälle matkalle.
Sunnuntaina hyppäsimme bussiin ja ajoimme Circular Quaylle. Teimme lyhyen kävelykierroksen Harbour Bridgelle, josta jatkoimme Sydneyn oopperatalolle. Oopperatalo oli aivan erinäköinen läheltä kuin kaukaa. Valkoiset katonosat oli tehty pienistä nelikulmioista; jotenkin minut yllätti se, että katto ei ollutkaan tasaisen valkoinen niin kuin se kaukaa näyttää olevan. Kävimme myös oopperatalon sisällä, mutta siellä ei ollut paljon nähtävää. Ilman konserttilippuja ei nimittäin kovin pitkälle pötkitty.
Circular Quaylta otimme lautan, jolla putputimme Manley beachille. Päivä oli kovin tuulinen ja meressä oli sinä päivänä sinisiä minimeduusoita, jotka saattoivat pistää (eivät olleet myrkyllisiä, mutta kuulemma varsin epämiellyttäviä). Siksi kahlasin meressä vain pienen tovin verran - tosin Antti ja Ulla uskaltautuivat pidemmälle uinnille. Manley oli alueena hyvin miellyttävä ja täynnä kauppoja ja ravintoloita. Uinnin jälkeen otimme must-ruoan: fish and chips. Vaikka en ole mikään kalan ystävä, pidin annoksesta. Illalla kävimme Sydney towerissa, joka on kaupungin korkein rakennus, ihailemassa valomerta. Näkymä oli hieno ja Sydney todellakin vaikutti koollaan. Paikka on kerta kaikkiaan laaja!
Koko maanantain kulutimme Taronga Zoossa. Menimme sinne lautalla. Maanantai oli Canberra-päivä, joka on yleinen vapaapäivä ACT:n alueella. Antti koki suuren pettymyksen, kun ei onnistunut näkemään vesinokkaeläintä lukuisista yrityksistä huolimatta. Itse pidin eniten kirahveista, vauva-norsusta, koaloista, kenguruista ja – tietenkin - kaikista kissaeläimistä. :) Eläintarhassa vierähti koko päivä ja klo 19.30 käynnisti bussi moottorinsa ja huristeli kohti Canberraa. Perillä olimme klo 22.45 ja kävelimme kotiin. En halua edes arvailla, kuinka paljon kävelimme edellisen viikonlopun aikana – vähintään 60-70km.
Tiistaina testasimme Canberran elokuvateatterin. Valkokankaalle heijastui Alice in Wonderland, (ja kyllä, 3D-versiona). Leffa ei ollut huono, mutta ei erityisen hyväkään. Johnny Depp tosin oli loistava – kuten aina. :) Vietimme koko kotimatkan kritisoiden ja arvioiden, mikä oli hyvää ja mitä olisi voinut tehdä paremmin.
Ensi viikonlopun olemme Canberrassa. Olemme suunnitelleet vaellusta läheisille vuorille, Black Mountainsille. Lauantaina olisi myös erään kaverimme houseparty. Viikot kuluvat järkyttävän nopeasti, eikä koskaan ole tylsää. Aika taitaa käydä täällä nopeammin kuin toisella pallonpuoliskolla…?
PS: Tuo esittely minusta, joka oli blogissa vähän aikaa sitten, kaipaa hieman lisäselvitystä. En siis ole itse osallistunut sen kirjoittamiseen millään muotoa, ja näin sen ensi kertaa täysin valmiina tekstinä. Antti ja Ulla ovat siis sen kirjoittaneet. Mistä tulikin mieleeni, että muistakin matkaajista pitäisi väsätä kasaan esittelyteksti, ennen kuin reissu vallan loppuu. :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Fish and Chips. En kyllä yhdy mielipiteeseesi tästä kulinaarisesta nautinnosta. Ainakin viimeksi sitä Lontoossa maistaessani niin en kyllä ollut tyytyväinen.
VastaaPoistaMitä hienoa on yltäkylläisessä rasvassa paistetussa kalassa ja perunoissa. :)
Hei,
VastaaPoistaeksyin sattumalta blogiinne kaverin blogin kautta ja täytyy kyllä onnitella vaihtokohteesta :) australia on kyllä NIIn ihana paikka.. katseltavaa ja nähtävää valtavia määriä. Itse Canberrassa muutaman päivän viettäneenä ei voinut kuin ihmetellä sen War memorial-laajuutta.. ja ihmetellä miksi australialaiset ovat menneet sotimaan ties mihin kissanristiäisiin, vaikka voisivat elää mukavaa "nou worries mate" elämäänsä siellä lämpimässä :D
Itse olin muutama vuosi sitten vaihdossa Brisbanen lähellä <3 suomalaisiin maahanmuuttajiin törmäsin töiden takia paljonkin, mutta kuinkas on Canberran apteekkien laita? sielläkin asuu kohtuullisen suuri suomalaisyhteisö, joten onko vastaan kävellyt suomea puhuvia paikallisia?