Kia Ora!

Parin viikon hiljaiselon jälkeen voi todeta, että operaatio Uuden-Seelannin eteläisen saaren valloittaminen on saatettu onnistuneesti päätökseen. Säät olivat tällä kertaa hieman suosiollisemmat kuin pohjoisella saarella (lue: sateita oli hieman vähemmän), mutta yleislämpötila oli selvästi alhaisempi. Automobiilimme oli tällä kertaa edullisempi ja hienompi kuin toiselle saarelle hylätty. Päätin ristiä sen Palatz:ksi (mallin nimi kun sattui olemaan Platz).Hevosvoimista en osaa sanoa, mutta ei se mitenkään liian kovaa kiihtynyt. Väri oli kauniin hopea ja se söi regular 91 -nimistä polttoainetta kohtuullisella ruokahalulla.

Lensimme Wellington:sta Christchurchiin, jossa käytännössä yövyimme ja haimme auton. Ensimmäinen virallinen etappimme oli Kaikoura. Kylän sijainti on mitä mainioin. Päätie kulkee merenrannalla ja maisemat eivät ole ollenkaan huonot. Tiellä kävellessä voi kuulla veden suhisevan äänen aaltojen osuessa rantaan, joka on täynnä pikkukiviä (ja hienoja simpukoita, jotka haisee pahalta, jos niitä ei muista pestä kerättyään valioyksilöitä talteen). Teimme muutaman tunnin mittaisen kävelyn, joka myötäili läheisiä kallioita. Kävimme myös katsomassa jokea, jossa oli vaikka millä mitalla maailman söpöimpiä hyljevauvoja! Ne tykkäsivät uiskennella, tehdä temppuja ja keikistellä kameran edessä.

Matka jatkui kohti jäätiköitä. Päätimme yöpyä Franz Josep -nimisen jäätikön kylässä, josta käsin kävimme myös Fox-jäätiköllä. Päivä oli täynnä kävelyä, sillä kiireinen aikataulumme pakotti mahduttamaan molempien jäätiköiden näkemisen yhteen päivään. Harmiksemme emme päässeet näkemään jäätiköitä kovinkaan läheltä. Näimme vain jääpuron, joka laskeutui alas laaksoon. Maisemat olivat kuitenkin mitä mahtavimmat. Voitko kuvitella kuinka henkeäsalpaava näky on, kun jäätikkö ja kaikki ne lumihuippuiset vuoret heijastuvat peilityynen lammen pinnasta?

Jäätiköiltä automme kyytiin hyppäsivät selkeästi melko rohkeat hollantilaiset matkaajat Mark ja Frank. Määränpäämme oli Queenstown. Onneksemme lumisade oli saavuttanut korkeat huiput ja ajomaisemat olivat hienot. Kyllä nämä Uuden-Seelannin alpitkin kelpaa! Queenstown:ssa vietimme pari päivää. Kävimme pitkästä aikaa ulkonakin. Parasta omasta mielestäni oli, kun käytiin Frankin kanssa maastopyöräilemässä. Harmi, että sade meinasi taas yllättää, mutta kokemus oli mitä hienoin! Joutunen Suomeen palattuani miettimään maastopyörän hankkimista…

Queenstown:n jälkeen vuorossa oli Milford Sound. Yövyimme Te Anau -nimisessä kylässä, josta teimme päivän reissun kansallispuistoon. Matkalla näimme aivan täydellisen sateenkaaren, eivätkä muutkaan maisemat olleet hullumpia. Itse Milford Sound oli erittäin hieno, mutta ehkä kuitenkin pienoinen pettymys. Se saattaa johtua siitä, että olimme kuulleet muilta aivan valtavasti kehuja paikan hienoudesta. Toisaalta emme ehtineet tehdä muuta kuin parin tunnin risteilyn lahdella. Olisin kovasti toivonut, että aika olisi riittänyt jonkinlaiseen kävelyretkeen, mutta kaikkea ei voi aina saada. Illalla pojat kokkasivat meille perinteisen hollantilaisen aterian: peruna-porkkana-sipulimuusia, lihaa ja kastiketta. Me tarjoilimme jälkkäriksi uunipannaria hillon ja jäätelön kera.

Reissumme loppu alkoi häämöttää jo pahasti. Kuinka nämä päivät aina vain katoavat? Jätimme Mark:n ja Frank:n Queenstowniin ja jatkoimme itse matkaa Lake Tekapo:lle. Kylä oli taas pieni, mutta sitä reunusti äärimmäisen sininen ja lumoava järvi. Ei liene tätäkään turhaan kehuttu. Aamulla herätessämme meitä odotti yllätys. Yön aikana maan oli peittänyt noin viiden sentin lumikerros! Kaikki oli aivan valkeaa ja ihanan raikasta. Ensi-innostus laantui, kun muistimme, ettei täällä tunneta talvirenkaita liiallisen hyvin. Lumiketjut saivat kuitenkin jäädä takakonttiin, sillä maltillisesti ajellessa alppiosuus ei ollutkaan niin liukas kuin ehdimme pelätä ja tiekin oli sentään auki. Parinkymmenen kilometrin ajamisen jälkeen lumesta ei ollut taas tietoakaan.
Saavuimme takaisin Christchurchiin, josta Antti oli valikoinut hostellin. Sijainti oli kuuden kilometrin päässä keskustasta. Loppujen lopuksi se ei haitannut laisinkaan, sillä hostellissa asui oikein mukavia ihmisiä - laadukasta seuraa siis. Tapasimme myös Antin Uuden-Seelannin matkakumppanit, Kim:n ja Jussin. Palautimme Annikan kanssa Palatz:mme, vietimme päivän keskustassa ja tiemme erkanivat. Annika suuntasi matkansa Australiaan kun taas itse jäin vielä viikoksi tänne reissailemaan Antin kanssa.

Uutta-Seelantia ei voi vieläkään lopettaa ihmettelemässä. Täällä on oikeasti aivan kaikkea. Parin tunnin ajomatkan jälkeen ympäristö voi olla aivan erilaista ja lämpötilat voivat olla jotakin aivan muuta. Jäätikön luonakin kasvoi sademetsää. Meressä voi nähdä delfiinejä, valaita ja haita. Hylkeitä makoilee rannoilla. Tien varressa voi jolkutella siivetön lintu, kiivi. Ja täällä on vielä kiiltomatoja ja alppipapukaijakin. Vielä viikko edessä, mutta suunnitelmissa on jo paluu tänne - sitten joku päivä.