Tasmaanija

Infopläjäys alkuun: Pahoittelut heikosta päivittelyaktiivisuudesta :/ on ollut aika reissaamista viime päivät niin ei ole hirveästi kirjoiteltu. Mutta parempi se on kai myöhään kuin milloinkaan jne. East Coastin teksti on vielä tuloillaan (jossa vietimme siis elokuun sukellellen ja surffaillen yms.). Tuon jälkeen Antti ja Riitta lähtivät Tasmaniaan ja Great Ocean Roadille ja Grampiansille, Ulla jäi vielä itärannikon humuun hakemaan parempia aaltoja. Mutta looginen kerrontajärjestys heitetään siis nyt roskakoriin! Tässä tietoisku Antin ja Riitan reissusta Tasmaniaan::::

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Huhheijjaa. Alkuun sanottakoon, että jos joku teistä tämän aina niin tiheästi päivitetyn blogin lukijoista suunnittelee matkaa Australiaan niin lisätkäähän nyt ihmeessä Tasmania sinne matkasuunnitelmaan. On meinaan käymisen arvoinen paikka, huhuh!


Päräytimme Tiger Airwaysilla Melbournesta Tasmanian pääkaupunkiin (matkakirjan mukaan Australian eteläisin osavaltion pääkaupunki, no shit) Hobarttiin. Tiikeri-ilmateistä sen verran, että osaavat olla aika tarkkoja noiden painorajoitusten suhteen. Ensimmäisen kerran tällä reissulla (jonka aikana olen astunut lentokoneeseen mitä, jotain 8 kertaa?) tyypit tahtoivat punnita käsimatkatavaratkin. Pienen kikkailun jälkeen saatiin molempien reput siihen 7 kiloon. Niin, reissussa ovat siis Antti ja Riitta.

East Coastin järjestettyjen tourien ja suurten turistiryhmien tuoman ähkyn jälkeen päätimme toteuttaa Tasmanian reissun omalla autolla, mikä osoittautuikin erittäin oivaksi valinnaksi. Nissan Tiidah palveli meitä moitteettomasti 5 vuorokautta, toimien kuljetusvälineenä, hostellina, varpaiden lämmittäjänä ja ruokailutilana.

Aloitimme romanttisen road trippimme siis Hobartista, jossa viihdyimme vain sen aikaa että saimme hamuttua tyydyttävän tietopääoman tasmanian patikkareiteistä, kaasua retkikeittimeen sekä tarpeeksi ruokaa ja mättöä 6lle päivälle. Ensimmäisenä päivänä ei sitten juuri muuta ehdittykään tehdä.

Toisena päivänä iskimme Mount Fieldin kansallispuistoon, jossa oli ihan näpsäkän näköistä sademetsää ja pari jyhkeää vesiputousta. Niin ja tosi isoja ja vanhoja puita. Ainoastaan kalifornian punapuut hakkaavat nämä eukalyptuskaverit pituudessa. Toisen yön vietimmekin sellaisessa maisemassa että morjeeeeeess… Sellainen maisema sattui myös olemaan varmaan koko tasmanian kylmin kohta. No siltä se ainakin tuntui. Hrrr.

Seuraavana päivänä suoritimme tehokkaan sarjan lyhyitä kävelyitä Cradle Mountain - Lake St Clairin sekä Franklin - Gordon Wild Riversin kansallispuistoissa. Tehokas sarja lyhyitä kävelyitä siksi, että Poudan Pekka pelasi väärään suuntaan rugby-kentällä. Tai ainakin tuomari oli puolueellinen. Erikoismaininnan ansaitsee myös tie joka laskeutuu Queenstownin kaivoskaupunkiin. Huh. Huh. Suklaatehtaan mamma (hahmo esitellään myöhemmin tarinassa) osasi kertoa, että tuolla tieosuudella on 99 mutkaa.

Vaikka kuinka yritimme uhrata pademeloneja ja tasmanian tuholaisia Pekalle, eivät sääolot olleet sen suotuisammat seuraavanakaan aamuna. Tämän johdosta jätimme tekemättä päivävaelluksen, jota olimme kaavailleet jommallekummalle näistä kirkkaista päivistä. Teimme kuitenkin 2n tunnin retken Dove Laken ympäri, joka tarjosi mieltäsalpaavat, joskin hieman sumuiset näkymät Cradle Mountainille. Tämän jälkeen lähdimmekin jo ajamaan Great Laken ohi kohti Port Arthuria. Tällä matkalla maasto vaihtui niin monta kertaa ja niin laidasta laitaan että aiheesta voisi melkein kirjoittaa oman blogitekstin.

Next Day, Port Arthur. Tänne Englanti dumppasi vangit jotka eivät osanneet käyttäytyä 1850-luvulla. Port Arthur on pieni kylä, joka on lähes täysin sen vankien rakentama. Ihan mielenkiintoinen konsepti. Itse lähdin katsomaan vankilaa, mutta ilokseni (NOT) totesin että paikassa oli paljon muutakin kuin vankila… Paikkaa kannattaa lähestyä enemmänkin historiallisena kylänä kuin pahamaineisena vankilasiirtolana. Vankila itsessään oli aivan raunioina mutta “erillisvankila” (pahojen ukkojen paikka) olikin aivan mielenkiintoinen. Raunioita kierrellessä menikin kokolailla kaikki tuon päivän valoisa aika, joten tämän mieltä järisyttävän historiapläjäyksen jälkeen siirryimmekin White Beachille karavaaniparkkiin, jossa pääsimme nauttimaan ensimmäistä kertaa suihkusta. Riitta ainakin nautti (maksullinen kuuma vesi toimi vähän miten toimi).

Viimeisenä tazzie-päivänä kävimme vielä Federation chocolaten suklaatehtaalla, joka olikin mieluisa kokemus. Paikkaa pyöritti tarinassa jo aiemmin mainittu noin 60v nainen, jonka kanssa tulikin turistua tovi paikan historiikista ja suklaan mättämisestä.

Nyt rupeaa ajatus jumittamaan sen verran että täytynee ruveta etsimään pistettä näppäimistöstä. Viimeiset 6 yötä on kuitenkin mennyt joko autossa teltassa tai lentokentällä niiiiin ei pysty aivan skarpeimmillaan olemaan. Mutta Tasmania on todella TODELLA komea paikka, kuin Uusi-Seelanti ilman “no overnight camping” -kylttejä. Suosittelemme.



Bon nyi!

Täällä Darwinissa sitä ollaan pakomatkalla etelän kylmää talvea. Ja millainen tämä talvi täällä onkaan! Talvella ei sada, taivas on kirkkaan sininen ja lämpötila on normaalisti noin +30 astetta. Kesällä puolestaan sataa kuin saavista kaataen, lämpötila on samoissa lukemissa ja ilmankosteus saa ilman tuntumaan raskaalta.

Tarkoituksenamme oli etsiä täältä töitä muutamaksi viikoksi. Kävi kuitenkin ilmi, että emme ole ainoita töiden metsästäjiä. Toisin sanoen joka toinen reissaaja on heittänyt rinkkansa selkään ja tullut katsastamaan Darwinin työtilanteen. Itse luovutin taiston töiden suhteen jo aiemmin, mutta Antti on sinnikkäästi jatkanut ja onhan häntä hieman onnistanutkin.

Darwin on ihan mukava pienoinen kaupunki. Täällä käy lomailemassa niin australialaisia kuin ulkomaalaisiakin auringon palvojia. Viikon kohokohta on Mindil Beach:lla järjestettävä Night Market. Marketilta löytyy monen maalaisia ruokia ja sieltä voi ostaa vaatteita sekä koruja. Ihmispaljoutta viihdyttää jos minkälaiset taiteilijat: itseni suosikki oli tulikepeillä ja -naruilla yleisönsä lumonnut mies.

Täällä viettämämme ajan suurin kohokohta on selkeästi reissumme läheisiin kansallispuistoihin. Tapaamamme ähtäriläinen pariskunta, Anu ja Mikko, innostuivat ajatuksesta ja vuokrasimme valkoisen automaattivaihteisen farmariauton (hyvä on.. emme saaneet nelivetoa, joten paremman puutteessa tämä oli vallan mainio menopeli). Autoon mahtui mukavasti neljän ihmisen tavarat ja viiden päivän muonavarastot. Kun matkustajat vielä istutettiin autoon, ei tyhjää tilaa liiemmin jäänytkään.

Ensimmäinen kohteemme oli Kakadu National Park. Puisto on kuuluisa aboriginaalien kalliomaalauksista ja krokotiileista. Kalliomaalaukset olivat yllättävän hienoja. Odotin niiden näyttävän epämääräisiltä maaliläiskiltä, mutta niistähän pystyi vaivatta löytämään kenguruja, krokotiileja ja vaikkapa kilpikonnia. Kaloja oli jos jonkinmoisia, kuten ihmishahmojakin. Kakadua asutti myös suuri populaatio hyttysiä. Pitkähihaista vaatteista ja hyttysmyrkystä huolimatta ne saivat oikein hyvää sapuskaa nautittavakseen.

Seuraavana kansallispuistokierroksellamme oli Nitmiluk, joka osoittautui kaikista kolmesta kansallispuistosta parhaimmaksi koko seurueen mielestä. Olimme onnekkaita ja saimme telttailualueen viimeisen paikan. Raskaan teltanpystytyshetken jälkeen pääsimme pulahtamaan suoraan ihanan raikkaaseen lampeen! Lampeen, johon laski vesiputous ja josta erkani pienoinen joenuoma. Nitmilukissa ei ollut onneksi hyttysiä ja illalla oli mahtavaa katsella hopeisena hohtavaa tähtitaivasta. Nähtiin muutama lentotähtikin! Seuraavana päivänä kävelimme vielä joen yläjuoksulle, toiselle vesiputoukselle. Pulahtaminen raikkaaseen veteen teki taas hyvää, sillä aurinko vain jaksoi paahtaa pilvettömältä taivaalta.

Kolmas kansallispuistoetappimme oli Litchfield. Satuimme pysähtymään samalle leirintäalueelle, jossa aiemmin Darwinissa tapaamamme amerikkalainen Luke majaili. Saimme taas käydä pulahtamassa raikkaan vilvoittavassa vedessä. Uimapaikat ovat harvinaista herkkua täälläpäin, sillä useissa paikoissa uiminen on kielletty krokotiilivaaran takia.

Telttailusta innostuneena (ja säästäväisinä) päätimme pakata kimpsumme ja kampsumme ja asettua aloillemme Darwinin keskustan läheisyydessä sijaitsevalle telttailualueelle. Täällä on melko leppoisa tunnelma ja bussiyhteydet keskustaan ovat hyvät. Muurahaisia tosin riittää vaikka muille jakaa. Aloitan lauantaina matkani kohti Sydneyta, josta käyn vielä visiitillä Canberrassa. Antti jää Darwiniin vielä muutamaksi päiväksi työkeikkansa vuoksi ennen kuin lentää vastaanottamaan Riitan Sydney:iin. Pian uusi matkustajakolmikko onkin kasassa ja pääsemme aloittamaan matkamme itärannikolla.

Heippa

Täällä sitä ollaan Darwinin lämmössä, mmmmmmmm. Ilmeisesti Suomessa on ollut samanlaisia lämpötiloja mitä täällä että ei nyt aleta aiheesta sen enempää rehentelemään. Mutta, viime blogipäivityksen ja tämän tekstin välissä olemme olleet…

Melbournessa. Tuo kahviloiden mekka (eikä muuten käyty kertaakaan kahvilla) oli kyllä maineensa veroinen, eurooppalaismainen kaupunki. Moni on sitä mieltä että Melbourne hakkaa Sydneyn mennen tullen.

Mitä tähän kommentoi Ulla “uni” Partanen?

“Ei nyt mennen tullen voi sanoa, koska molemmissa on hyviä puolia. Yleisesti ottaen Melbourne oli kyllä viihtyisämpi.”

Antti “tahtoo geologin field assistantiksi” Miikki allekirjoittaa tämän väittämän.

Melbourne on kaupunki, joten teimme siellä kaupunkijuttuja (museoita yms.). Melbournessa kohtasimme jälleen myös Kimin, jonka kanssa vietimmekin muutaman hassun päivän. Kimin kanssa käytiin ihmettelemässä paikallisen lähiön yöelämää ja syömässä ehkä yksi parhaimmista ruoista IKINÄ. Kengurupihvit.

Miten kommentoisit kengurupihviateriaasi, Ulla “mä taidan ottaa päikkärit” Partanen?

“Heheheh, oli aivan mahtava. Paras kengurupihviateriani ikinä, ehkä jopa paras ateriani ikinä. Hullun siistii mättöö.”

Oma henkilökohtainen herkkä hetki tuossa kaupungissa oli käynti Rod Laver Arenalla, jossa pelataan Australian avoimet. Oli hassua nähdä kentät missä ne ukot ja akat oikeasti pelaavat! Tuolla australialaisen tenniksen mekassa oli myös käynnissä hullut alennusmyynnit, jossa laitettiin jos jonkinlaista vaatetta 5n dollarin hintaan. Käytin sitten 20 dollaria ostaen 2 paitaa, takin ja pelishortsit. Mutta mitä mä niillä täällä teen?! No, onpahan varusteet kunnossa kun palailee Suomeen.

Ulla koki oman Melbourne-kohokohtansa (ennennäkemättömän suuresta superlatiivitulvasta päättelin) labrassa. Kyllä. Farmaseutti on aina farmaseutti. Mutta tämä laboratorio ei ollutkaan ihan mikä tahansa MK-2. Tämä nykyisin baariksi muunnettu vanha laboratorio sijaitsi semmoisen graffittikujasokkelon päässä, että jos ei olisi ollut tosi kova luotto respan tytön sanaan, olisimme varmaan juosseet kiljuen pois jo ensimmäisen mutkan jälkeen. Omalaatuinen paikka. Sellainen, johon ei noin vain eksy

Melbournen jälkeen… Adelaide. Taas. Soitto junaihmisille -> ei vapaita paikkoja sunnuntain junaan -> 3 päivää lisää Adelaidessa. Adelaidessa ei oikein hirveän paljoa mitään tehty, paitsi vietettiin juhannusaattoa. Yritys oli kova päästä suomalaiseen malliin telttailemaan jonnekkin, mutta kovien yritysten jälkeen totesimme tuon suunnitelman olevan a) taloudellisesti kannattamaton ja b) käytännössä todella vaikea toteuttaa ilman omaa autoa. Mutta eipä ollut hätä tämännäköinen. Neuvokkaat suomalaiset kun ovat päättäneet telttailla niin nehän prkl telttailee!! Menimme siis hostelliin, otimme huoneen vastaan ja pystytimme teltan hostellihuoneen lattialle. Saadaksemme pientä paikallismaustetta mukaan muuten niin suomalaiseen juhlailtaan, grillasimme kabanossin sijasta krokotiilimakkaraa. Ha!

Adelaidessa näimme jälleen myös vanhat ystävämme Aaronin ja Mattin, joihin on nyt törmätty Canberrassa, Melbournessa ja Adelaidessa. Ei tämä maa ilmeisesti olekaan niin suuri mitä väitetään.

Adelaidesta liikuimme siis eeppisellä Ghan-junalla aina Darwiniin asti. Australian maantietoa tietämättömille tämä tarkoittaa Australian lävistämistä etelästä pohjoiseen. Eikä siinä mene kuin 54 tuntia, hm. Matkalla pysähdyimme Alice Springsissä ja Katherine-joella.

Ja nyt siis olemme Darwinissa, jossa on kyllä oikeasti kuuma koko ajan. Kello on puoli yksitoista illalla eikä tuu mieleenkään laittaa mitään uimashortseja raskaampaa päälle. Huomiselle luvattu ukkosmyrksyä, huu! Darwinissa missionamme on koittaa saada hetkeksi jotain työtä / päästä vapaaehtoiseksi johonkin lähifarmille tekeen pikkuhommia. Saas nähä kuinka äijän käy!!


-Antti joka ei päässyt geologin assistentiksi :(

Kreikan meri, meri Kreikan.

Paihia

Päädyimme kannattamaan uusi-seelantilaista Nakedbus-yhtiötä,, jolla matkustimme Aucklandista Paihialle. Paihia osoittautui mukavaksi pieneksi kyläksi meren rannalla. Muista pienistä kylistä poiketen siellä oli myös monenlaisia aktiviteettaja, joita tehdä (ja vieläpä ilmaiseksi - kiitos hostellimme!). Sadevarustuksen sijasta saimme huolehtia aurinkosuojasta.

Saatiin hostellilta ilmaiset pyörät, joilla olikin hyvä pörrätä ympäriinsä. Reippailimme pienoiselle hevosenkengän muotoiselle Huka Falls:lle. Itse vesiputous ei ole oikeastaan mainitsemisen arvoinen, mutta kävelyreitillä sijaitseva mangrovemetsä kyllä on. Menomatkalla vedenpinta oli melko korkealla nousuveden vuoksi. Mangrovemetsän puut näyttivät kasvavan suoraan järvestä. Takaisin tullessa vesi oli poissa ja maasta paljastui muta.

Hostellimme tarjosi meille myös ilmaiset merikajakit. Tottahan niitä piti kokeilla. Putouksille, joilla olimme jo aiemmin käyneet, pystyi tekemään muutaman tunnin retken. Hyvä, että lähdimme sinne, sillä vesiputous oli aika monta kertaa hienompi näky vedestä käsin. Ja olihan se ihan hienoa meloa aina vaan lähemmäksi putousta ja tuntea veden kasvava virtaus…Takaisin tulomatkalla Antti kolautti yhtäkkiä melan maahan. Joen pohjaan. Pohjaan?! Kyllä. Laskuvesi teki pienen tepposen ja joen uomassa vettä oli paikoitellen vain muutamia kymmeniä senttejä. Antti intoutui oikein seisomaan jokeen: “Se tuntui siltä, että olisi ollut jättiläinen. Olin tottunut näkemään kaiken sillei niin kuin veden tasolta. Kaikki ympärillä näytti paljon pienemmältä ja olo oli suorataan surrealistinen”.

Matka Uudessa-Seelannissa olikin pulkassa. Pari yötä Aucklandissa (hommatkaa ihmeessä hostelli hieman keskustan ulkopuolelta!) ja vika yö lentokentällä. Aucklandin lentokenttä tarjosi hienolla kiitoratanäkymällä varustetun majoituksen ja joka oli oikein hyvän välimatkan päässä lähtöportista.

Sydney

Olimme varanneet hostellin Wolloomooloo:sta, joka on lähiö parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Ratkaisu oli hyvä. Majoitus oli huomattavasti edullisempaa ja Sydney näytti aivan uuden puolen itsestään. Ahdistavan täysi ja ruuhkainen pääkatu sai jäädä omaan arvoonsa ja pienemmät kadut esittelivät Sydney:n tunnelmallisempaa puolta.

Sydney:ssa oli tapahtuma, jossa tietyn alueen taloja valaistiin. Talot ja St Maryn katedraali saivat pintaansa uljaita värejä ja kuvioita, jotka vaihtuivat vähän väliä. Saimme ensimmäisen kosketuksen Couch Surfing:iin. Couch Surfing on netissä toimiva yhteisö, jonka kautta voi vierailla eri kaupungeissa asuvien ihmisten sohvilla muutamia öitä tai vain tavata ihmisiä. Tapasimme muutamia sohvasurfaajia Fifa Fan Site:llä. Sydneyssä järjestetään jalkapallon MM-kisojen kunniaksi tapahtuma, jossa pelejä voi seurata kolmelta suurelta näytöltä mukavassa kylmähkössä ulkoilmassa.



Unknown man: “You must be from some tropic country. Look at you, you’re freezing!”
Ulla (takin huppu päässä ja hanskat visusti kädessä täristen): Heh, thanks… and to be honest, I’m from Finland.
Unkown man: From Finland, you must be joking! That’s even colder place than Greenland!
Adelaide

Pienen pähkäilyn jälkeen päädyimme ostamaan junalipun, jolla voi matkustaa kolmella pitkänmatkan junalla. Käytössämme on nyt Indian Pasific (Sydney-Adelaide-Perth), Overland (Adelaide-Melbourne) ja The Ghan (Adelaide-Alice Springs-Darwin).Boooyah!!
Adelaidessa käytiin suklaatehtaalla ja nautiskeltiin suklaamakupaloista. Pyörähdettiin South Australian Museo:ssa ja pyöräiltiin noin tunnin matkan päähän Glenelg:iin. Syötiin Dominoksen tiistaitarjouspitsaa ja katsottiin Hollannin jalkapallopeli hollantilaisen tuttavuutemme kanssa Hollannin sotamaalit poskilla.
Junamatka Sydneystä Adelaideen kestää muuten 24 tuntia ja 40 minuuttia junan ollessa aikataulussa. Adelaidesta Melbourneen matka on vain 11 tuntia. Indian Pasific:ssa oli joku nerokas paikkasysteemi, mutta ei päästy sen toimintatavasta selville edes vuorokauden aikana. Täälläpäin junissa matkatavarat kuljetetaan reitin päätepisteeseen samalla tavalla kuin lentokoneissakin. Mukaan junaan otetaan vain käsimatkatavarat.

Koalat kuittaa ja jatkaa Melbournessa eukalyptuspuiden etsiskelyä!

P.s. Oisko jotaki juhannussuunnitelmia?

Bonjuurr!!

Kertoilen vielä tähän millainen oli Antinkiminjajussin kokemus Uuden-Seelannin eteläsaaresta, saadaan sitten tuo saarivaltio pakettiin ja voidaan alkaa ihmettelemään missä ne Antti ja Ulla oikein seikkailee. Asia kerrallaan niin sanotusti.
En ole lukenut edellistä Ullan laittamaa blogitekstiä, toivotaan ettei tule pahoja päällekkäisyyksiä. Ja jos tulee, onpahan sitten saatu miesnäkökulma asiaan. Eli, palataanpa vielä hetkeksi tarunhohtoiselle eteläsaarelle….
Saavuimme Pictoniin lautalla Wellingtonista levottomien juttujen ja ankaran nukkumisen siivitteleminä (pitihän se pääkaupunign yöelämä edellisiltana katsastaa). Heti Pictonissa huomasimme, että eteläsaari on luonnoltaan melko erilainen paljon tiheämmin asuttuun pohjoissaareen verrattuna. Ja sateisempi. Ensimmäiset 2-3 päivää pekkapouta oli aika synkeällä päällä, mutta onneksi tuon jälkeen taivas aukeni ja Jussikin sai kenkänsä kuivumaan.
Länsirannikolla kävimme Hokitikassa, joka oli oikein viehättävä pikku kyläpahanen. Hokitikan seudulta on löydetty paljon pounamia, vihreää kiveä, jota löytyy vain Uudesta-Seelannista. Ja reissumme ensimmäinen fudgetehdas/myymälä löytyi myös Hokitikasta. Tuolla alkoi myös ensimmäistä kertaa näkyä sitä luontoa, mitä itse olin Uudelta-Seelannilta eniten odottanut. Lumihuippuisia vuoria, vihreitä niittyjä ja merta samassa kuvassa, m-mmm.
Kävimme katsastamassa myös jäätiköt, joista uskoisin Ullan kertoilleen omaan tekstiinsä (en nyt viitsi herättää ja kysyä, Ulla on yllättäen unten mailla, hehe).
Mutta ehkä koko reissun jyhkein, jylhin ja massiivisin paikka oli MILFORD SOUND, Itse en ole Norjassa käynyt, joten en tiedä millaisia vuonoja siellä on, mutta tuo paikka oli kyllä aivan järjettömän pysähdyttävä. Anteeksi jos nyt vähättelen, kuluu läppärin näppäimet rikki jos alan tuota paikkaa realistisesti kuvaamaan. Mutta MMMM!! Otimme 50 dollarin risteilyn (sisältäen banaanisuklaahippumuffinssin ja äärettömän teen) vuonojen läpi ja takaisin ja tuli kyllä sellaista postikorttikuvaa että. Milford soundilla teimme myös pari 3n tunnin trekkiä, Key Summitille ja Lake Marianille. Key Summitista avautui ehkä reissun hienoimmat näkymät: 360 astetta lumihuippuisia vuoria ja yksinkertaisesti jyhkeätä. Pelasimme leirintäalueella pokeria kunnon merikipparin kanssa (kokemus sinänsä) ja partasuu olisi lupautunut ottamaan meistä jonkun mukaan matkaansa seuraavan päivän ravunpyyntireissulle. Harmi sinänsä että olimme varanneet risteilyn juuri tuolle aamulle.
Milford Soundista ajelimmekin aikalailla suorinta tietä Dunediniin, matkalla kävimme katsomassa maailman harvinaisimman pingviinilajin maihinnousun. Hassuja taaperoita. Tuolla välillä tuli myöskin reissun mielenkiintoisin aamuherätys: Knock, knock - “Hey guys, you have to get going, it’s flooding here!” Ja totta tosiaan, pekkapouta oli suorastaan MASENTUNUT ja aiheuttikin meille mielenkiintoisia ajokokemuksia. Vettä oli paikoitellen niin paljon, että tietä ei edes näkynyt sen alta. Siinä satoikin sitten yhteensä kolme päivää aivan koko ajan, 24/7 voisi joku trenditietoisempi todeta.
Itärannikolla olimme siis Dunedinissa, mikä oli tosi mukavan oloinen kaupunki, tuli ihan Tampere mieleen!! Matkalla on muuten myös bongattu “old manse road”. Hmmm….
Dunedinista suuntasimme Christchurchiin ja kävimme Kaikourassa ihmettelemässä varmaan 50tä villiä hylkeenpoikasta, jotka eivät kyllä pelänneet ihmistä ollenkaan. Erittäin ainutlaatuinen luontohetki. Kaikourasta palasimme Christchurchiin jossa näimmekin sitten Ullan ja Annikan.
Näin päättyi siis antinkiminjajussin road trip. Lady Gaga 4ever!

Annikan matka päättyy...

G´day!

Istun lentokoneessa välillä Sydney-Bangkok, todennäköisesti jossain Filippiinien paikkeilla. Bangkokissa vaihdan konetta ja jatkan matkaa kohti kotisuomea. Voi, miten kaipaankaan ruisleipää, karjalanpiirakoita, saunaa sekä suomalaisia koivuja ja järviä!

Ulla onkin valaissut yhteisen matkamme viimeisiä vaiheita. Minä siis lensin yksin Uudesta-Seelannista takaisin Australiaan, tarkemmin sanottuna Christchurchista Melbourneen. Melbournessa viivyin sunnuntaista perjantaihin ja viimeisen viikonlopun vietin Sydneyssä, kunnes lähdin maanantaina kohti kotia.

Pidin Melbournesta niin paljon kuin nyt suurkaupungista voi pitää. Melbournella on paljon enemmän sielua kuin Sydneyllä; se on huomattavasti ystävällisempi, kutsuvampi, taiteellisempi ja kauniimpi kaupunki. Vierailin pariinkin otteeseen Queen Victoria Marketissa. Sieltä voi löytää kaikkea, mitä kuvitella saattaa! Ruoka-, tavara-, ja ihmispaljous oli valtava. Joka puolella ympärillä voi nähdä kojuja ja kuulla ihmisten huutavan kauppatavaroidensa hintoja.

Kävelin kilometrikaupalla Melbournen keskustassa, tutkin pieniä kujia ja mielenkiintoisia kauppoja. Istuin kahviloissa ja puiston penkeillä ja seurasin ihmisvirtaa. Kävin Federation squarella infopisteellä, josta sain muutaman hyvän kävelyreitin kartan. Löysin keskustasta maailman viehättävimmän ja herkullisimman suklaakahvilan (nimeltä Chokolait). Pidin paikasta niin paljon, että kävin siellä kahdesti. En ole eläissäni maistanut niin herkullista Cafe Mochaa. Siihen tuli en-edes-halua-tietää-kuinka-paljon sulatettua suklaata ja todennäköisesti myös kahvia. Maistoin myös suklaa-pavlovaa ja leipuri kehui, että ei tiedä yhtään paikkaa koko Melbournessa, joka tekisi vastaavanlaista pavlovaa.

Seikkailin myös julkisilla liikennevälineillä. Otin nohevasti ratikan St Kildaan. Osoittautui, että otin kyllä oikean ratikan, mutta väärään suuntaan. Eipä lannistuta! Kävelin takaisin keskustaan, näin kivoja maisemia ja tällä kertaa hyppäsin oikeaan suuntaan matkaavaan kulkupeliin. St Kildassa kävelin pitkin rantaa ja katselin, kun katuvalot valaisivat palmupuita. Kuulin, että hyvällä tuurilla rannalla voisi nähdä pingviinejä, mutta valitettavasti en nähnyt yhtäkään.

Yhdelle päivälle olin varannut Great Ocean Road-retken, joka tehtiin minibussilla. Tämä on yksi Australian kuuluisimmista teistä ja se kulkee useiden kauniiden paikkojen läpi. Kerronpa näistä lyhyesti. Näimme Bells Beachin, joka on yksi Australian kuuluisimmista surffi-rannoista. Matkalla oli myös Memorial Arch, muistokaari, joka oli tehty tien rakentaneiden, sodasta palanneiden sotilaiden kunniaksi. Näimme useammankin postikorttikauniin hiekkarannan ja heittelimme bumerangia (mutta en saanut sitä palaamaan). Pysähdyimme katsomaan villejä koalia, jotka nukkuivat eukalyptuspuussa.

Tämän jälkeen meillä oli lounastauko ravintolassa, jonka jälkeen teimme lyhyen sademetsäkävelyn. Vierailimme 12 Apostolilla, jotka ovat äärimmäisen kauniita kivimuodostumia keskellä merta. Loch Ard Gorge oli erinomaisen upea ranta, jossa kalliot laskevat jyrkästi mereen ja aallot hakkasivat rantaa. Täällä menimme tutkimaan erästä luolaa, jonne piti kiivetä kiviä pitkin, suuria aaltoja vältellen. Kastelin farkkuni tämän seikkailun aikana, mutta en sentään kaatunut mereen aallokon voimasta, niin kuin yksi ryhmämme jäsenistä. Lopuksi vierailimme London Bridgellä, joka on myös varsin kaunis kaarimainen kivimuodostelma meressä. Omat suosikkini olivat kolme viimeistä paikkaa. Päiväretki oli kerrassaan loistava kokemus ja tapasin taas monta mukavaa, uutta ihmistä!

Sunnuntaina lensin Sydneyyn. Viikonlopun aikana kävelin paljon ja tutkiskelin Sydneyn katuja ja kujia. Kävelin myös kauemmas Newtowniin, yhteen Sydneyn lähiöistä. Pidin paikasta kovasti; se oli paljon kodikkaampi ja rennompi kuin Sydneyn keskusta. Newtownista köysin kerrassaan omituisen kirjakaupan! Kauppa oli kaksikerroksinen ja se oli täynnä hyllyjä ja tasoja. Joka puolelta pursusi kirjoja, jotka oli pinottu sattumanvaraisesti toistensa päälle. Kaikki näytti siltä kuin kirjat olisi vain heitetty hyllyille makaamaan. Ja tavaraa oli PALJON. Tämä kirjakauppa oli ehdottomasti kummallisin liike, jossa olen ikinä käynyt. Tuntui kuin se olisi ollut otos epäuskottavasta komediaelokuvasta.

Lisäksi vierailin The Rocksin markkinoilla, jossa tutkiskelin pieniä kojuja ja seurasin ihmisvilinää. Piipahdin tanssahtelemassa Sydneyn yössä sekä kävin katsomassa Avatar elokuvan IMAX-elokuvateatterissa, 3D-versiona - siinäpä vasta elokuvakokemus! Pyörin Darling harbourissa, Circular Quayalla, Chinatownissa... Odotin jo kovasti kotiin pääsyä ja toivoin että olisi jo maanantai. Kaipasin niin monia ihmisiä ja asioita Suomesta.

Tätä kirjoittaessani olen siis vihdoinkin lentokoneessa, mutta vielä on yli puolet matkasta jäljellä. Täytyy sanoa, että nämä neljä kuukautta ovat menneet kerta kaikkiaan uskomattoman nopeasti. Olen nähnyt paljon ja tavannut suunnattoman määrän uusia tyyppejä. Koen kasvaneeni ja muuttuneeni ihmisenä. Näen maailman eri tavalla kuin ennen. Tämä on ehdottomasti ollut elämäni tähän asti paras, antoisin ja kasvattavin kokemus. Olen suurenmoisen kiitollinen joka hetkestä, jonka olen tällä reissulla saanut viettää.

Tahdon myös kiittää Ullaa ja Anttia, jotka kestivät minua koko reissun ajan. :) Minusta oli upeaa elää tämä kokemus kahden niin mahtavan tyypin kanssa. Mitenkähän nuo kaksi mahtavat pärjätä ilman äitiä seuraavat n-kuukautta? ;)

Lisätty jälkikäteen kotona Suomessa:
Kotona minua odottivat ruusukimppu, täytekakku, kasa ruisleipää, karjalanpiirakoita ja levy Fazerin sinistä suklaata. Kyllä Suomen kesä on kaunis. Ihanaa olla kotona! :)

Kia Ora!

Parin viikon hiljaiselon jälkeen voi todeta, että operaatio Uuden-Seelannin eteläisen saaren valloittaminen on saatettu onnistuneesti päätökseen. Säät olivat tällä kertaa hieman suosiollisemmat kuin pohjoisella saarella (lue: sateita oli hieman vähemmän), mutta yleislämpötila oli selvästi alhaisempi. Automobiilimme oli tällä kertaa edullisempi ja hienompi kuin toiselle saarelle hylätty. Päätin ristiä sen Palatz:ksi (mallin nimi kun sattui olemaan Platz).Hevosvoimista en osaa sanoa, mutta ei se mitenkään liian kovaa kiihtynyt. Väri oli kauniin hopea ja se söi regular 91 -nimistä polttoainetta kohtuullisella ruokahalulla.

Lensimme Wellington:sta Christchurchiin, jossa käytännössä yövyimme ja haimme auton. Ensimmäinen virallinen etappimme oli Kaikoura. Kylän sijainti on mitä mainioin. Päätie kulkee merenrannalla ja maisemat eivät ole ollenkaan huonot. Tiellä kävellessä voi kuulla veden suhisevan äänen aaltojen osuessa rantaan, joka on täynnä pikkukiviä (ja hienoja simpukoita, jotka haisee pahalta, jos niitä ei muista pestä kerättyään valioyksilöitä talteen). Teimme muutaman tunnin mittaisen kävelyn, joka myötäili läheisiä kallioita. Kävimme myös katsomassa jokea, jossa oli vaikka millä mitalla maailman söpöimpiä hyljevauvoja! Ne tykkäsivät uiskennella, tehdä temppuja ja keikistellä kameran edessä.

Matka jatkui kohti jäätiköitä. Päätimme yöpyä Franz Josep -nimisen jäätikön kylässä, josta käsin kävimme myös Fox-jäätiköllä. Päivä oli täynnä kävelyä, sillä kiireinen aikataulumme pakotti mahduttamaan molempien jäätiköiden näkemisen yhteen päivään. Harmiksemme emme päässeet näkemään jäätiköitä kovinkaan läheltä. Näimme vain jääpuron, joka laskeutui alas laaksoon. Maisemat olivat kuitenkin mitä mahtavimmat. Voitko kuvitella kuinka henkeäsalpaava näky on, kun jäätikkö ja kaikki ne lumihuippuiset vuoret heijastuvat peilityynen lammen pinnasta?

Jäätiköiltä automme kyytiin hyppäsivät selkeästi melko rohkeat hollantilaiset matkaajat Mark ja Frank. Määränpäämme oli Queenstown. Onneksemme lumisade oli saavuttanut korkeat huiput ja ajomaisemat olivat hienot. Kyllä nämä Uuden-Seelannin alpitkin kelpaa! Queenstown:ssa vietimme pari päivää. Kävimme pitkästä aikaa ulkonakin. Parasta omasta mielestäni oli, kun käytiin Frankin kanssa maastopyöräilemässä. Harmi, että sade meinasi taas yllättää, mutta kokemus oli mitä hienoin! Joutunen Suomeen palattuani miettimään maastopyörän hankkimista…

Queenstown:n jälkeen vuorossa oli Milford Sound. Yövyimme Te Anau -nimisessä kylässä, josta teimme päivän reissun kansallispuistoon. Matkalla näimme aivan täydellisen sateenkaaren, eivätkä muutkaan maisemat olleet hullumpia. Itse Milford Sound oli erittäin hieno, mutta ehkä kuitenkin pienoinen pettymys. Se saattaa johtua siitä, että olimme kuulleet muilta aivan valtavasti kehuja paikan hienoudesta. Toisaalta emme ehtineet tehdä muuta kuin parin tunnin risteilyn lahdella. Olisin kovasti toivonut, että aika olisi riittänyt jonkinlaiseen kävelyretkeen, mutta kaikkea ei voi aina saada. Illalla pojat kokkasivat meille perinteisen hollantilaisen aterian: peruna-porkkana-sipulimuusia, lihaa ja kastiketta. Me tarjoilimme jälkkäriksi uunipannaria hillon ja jäätelön kera.

Reissumme loppu alkoi häämöttää jo pahasti. Kuinka nämä päivät aina vain katoavat? Jätimme Mark:n ja Frank:n Queenstowniin ja jatkoimme itse matkaa Lake Tekapo:lle. Kylä oli taas pieni, mutta sitä reunusti äärimmäisen sininen ja lumoava järvi. Ei liene tätäkään turhaan kehuttu. Aamulla herätessämme meitä odotti yllätys. Yön aikana maan oli peittänyt noin viiden sentin lumikerros! Kaikki oli aivan valkeaa ja ihanan raikasta. Ensi-innostus laantui, kun muistimme, ettei täällä tunneta talvirenkaita liiallisen hyvin. Lumiketjut saivat kuitenkin jäädä takakonttiin, sillä maltillisesti ajellessa alppiosuus ei ollutkaan niin liukas kuin ehdimme pelätä ja tiekin oli sentään auki. Parinkymmenen kilometrin ajamisen jälkeen lumesta ei ollut taas tietoakaan.
Saavuimme takaisin Christchurchiin, josta Antti oli valikoinut hostellin. Sijainti oli kuuden kilometrin päässä keskustasta. Loppujen lopuksi se ei haitannut laisinkaan, sillä hostellissa asui oikein mukavia ihmisiä - laadukasta seuraa siis. Tapasimme myös Antin Uuden-Seelannin matkakumppanit, Kim:n ja Jussin. Palautimme Annikan kanssa Palatz:mme, vietimme päivän keskustassa ja tiemme erkanivat. Annika suuntasi matkansa Australiaan kun taas itse jäin vielä viikoksi tänne reissailemaan Antin kanssa.

Uutta-Seelantia ei voi vieläkään lopettaa ihmettelemässä. Täällä on oikeasti aivan kaikkea. Parin tunnin ajomatkan jälkeen ympäristö voi olla aivan erilaista ja lämpötilat voivat olla jotakin aivan muuta. Jäätikön luonakin kasvoi sademetsää. Meressä voi nähdä delfiinejä, valaita ja haita. Hylkeitä makoilee rannoilla. Tien varressa voi jolkutella siivetön lintu, kiivi. Ja täällä on vielä kiiltomatoja ja alppipapukaijakin. Vielä viikko edessä, mutta suunnitelmissa on jo paluu tänne - sitten joku päivä.