Bonjuurr!!

Kertoilen vielä tähän millainen oli Antinkiminjajussin kokemus Uuden-Seelannin eteläsaaresta, saadaan sitten tuo saarivaltio pakettiin ja voidaan alkaa ihmettelemään missä ne Antti ja Ulla oikein seikkailee. Asia kerrallaan niin sanotusti.
En ole lukenut edellistä Ullan laittamaa blogitekstiä, toivotaan ettei tule pahoja päällekkäisyyksiä. Ja jos tulee, onpahan sitten saatu miesnäkökulma asiaan. Eli, palataanpa vielä hetkeksi tarunhohtoiselle eteläsaarelle….
Saavuimme Pictoniin lautalla Wellingtonista levottomien juttujen ja ankaran nukkumisen siivitteleminä (pitihän se pääkaupunign yöelämä edellisiltana katsastaa). Heti Pictonissa huomasimme, että eteläsaari on luonnoltaan melko erilainen paljon tiheämmin asuttuun pohjoissaareen verrattuna. Ja sateisempi. Ensimmäiset 2-3 päivää pekkapouta oli aika synkeällä päällä, mutta onneksi tuon jälkeen taivas aukeni ja Jussikin sai kenkänsä kuivumaan.
Länsirannikolla kävimme Hokitikassa, joka oli oikein viehättävä pikku kyläpahanen. Hokitikan seudulta on löydetty paljon pounamia, vihreää kiveä, jota löytyy vain Uudesta-Seelannista. Ja reissumme ensimmäinen fudgetehdas/myymälä löytyi myös Hokitikasta. Tuolla alkoi myös ensimmäistä kertaa näkyä sitä luontoa, mitä itse olin Uudelta-Seelannilta eniten odottanut. Lumihuippuisia vuoria, vihreitä niittyjä ja merta samassa kuvassa, m-mmm.
Kävimme katsastamassa myös jäätiköt, joista uskoisin Ullan kertoilleen omaan tekstiinsä (en nyt viitsi herättää ja kysyä, Ulla on yllättäen unten mailla, hehe).
Mutta ehkä koko reissun jyhkein, jylhin ja massiivisin paikka oli MILFORD SOUND, Itse en ole Norjassa käynyt, joten en tiedä millaisia vuonoja siellä on, mutta tuo paikka oli kyllä aivan järjettömän pysähdyttävä. Anteeksi jos nyt vähättelen, kuluu läppärin näppäimet rikki jos alan tuota paikkaa realistisesti kuvaamaan. Mutta MMMM!! Otimme 50 dollarin risteilyn (sisältäen banaanisuklaahippumuffinssin ja äärettömän teen) vuonojen läpi ja takaisin ja tuli kyllä sellaista postikorttikuvaa että. Milford soundilla teimme myös pari 3n tunnin trekkiä, Key Summitille ja Lake Marianille. Key Summitista avautui ehkä reissun hienoimmat näkymät: 360 astetta lumihuippuisia vuoria ja yksinkertaisesti jyhkeätä. Pelasimme leirintäalueella pokeria kunnon merikipparin kanssa (kokemus sinänsä) ja partasuu olisi lupautunut ottamaan meistä jonkun mukaan matkaansa seuraavan päivän ravunpyyntireissulle. Harmi sinänsä että olimme varanneet risteilyn juuri tuolle aamulle.
Milford Soundista ajelimmekin aikalailla suorinta tietä Dunediniin, matkalla kävimme katsomassa maailman harvinaisimman pingviinilajin maihinnousun. Hassuja taaperoita. Tuolla välillä tuli myöskin reissun mielenkiintoisin aamuherätys: Knock, knock - “Hey guys, you have to get going, it’s flooding here!” Ja totta tosiaan, pekkapouta oli suorastaan MASENTUNUT ja aiheuttikin meille mielenkiintoisia ajokokemuksia. Vettä oli paikoitellen niin paljon, että tietä ei edes näkynyt sen alta. Siinä satoikin sitten yhteensä kolme päivää aivan koko ajan, 24/7 voisi joku trenditietoisempi todeta.
Itärannikolla olimme siis Dunedinissa, mikä oli tosi mukavan oloinen kaupunki, tuli ihan Tampere mieleen!! Matkalla on muuten myös bongattu “old manse road”. Hmmm….
Dunedinista suuntasimme Christchurchiin ja kävimme Kaikourassa ihmettelemässä varmaan 50tä villiä hylkeenpoikasta, jotka eivät kyllä pelänneet ihmistä ollenkaan. Erittäin ainutlaatuinen luontohetki. Kaikourasta palasimme Christchurchiin jossa näimmekin sitten Ullan ja Annikan.
Näin päättyi siis antinkiminjajussin road trip. Lady Gaga 4ever!